« Takaisin

Kaupan hyllyt ovat monelle tärkein kanava saada tietoa uutuuksista

Suurin osa suomalaisista on kiinnostunut kokeilemaan uusia elintarvikkeita, erityisesti tarjous tai edullinen hinta houkuttelevat valitsemaan uutuustuotteen. Makery toteutti lokakuussa 2016 koko Suomen kattavan tutkimuksen, joka käsitteli muun muassa  kuinka kiinnostuneita kuluttajat ovat kokeilemaan uutuuselintarvikkeita ja mistä syistä uusia tuotteitta kokeillaan tai jätetään kokeilematta. Lisäksi selvitettiin, mistä kuluttajat saavat tietoa uutuuksista.

 

Vastaajilta kysyttiin, kuinka kiinnostuneita he ovat kokeilemaan uusia elintarvikkeita. Erittäin kiinnostuneita uutuuksien kokeilemisesta oli 9 %, jokseenkin kiinnostuneita 59 %, ei kovin kiinnostuneita 30 % ja ei lainkaan kiinnostuneita 2 % vastaajista. Kyselystä selvisi, että 45-54 ja yli 65 -vuotiaat naiset sekä 25-34 -vuotiaat miehet olivat hieman muita kiinnostuneimpia uutuuksien kokeilemisesta, tosin ikäryhmien välillä ei ollut kovin suuria eroja. Suurin osa uutuuksista kiinnostuneista asui keskikokoisissa tai isoissa kaupungeissa, alueellisesti eniten uutuuksista kiinnostuneita asui Etelä-Suomessa. Valtaosa kiinnostuneista oli yksinasuvia tai pariskuntia.

 

Vastaajilta kysyttiin monivalintakysymyksenä “Mitkä ovat tärkeimmät tekijät, jotka saavat sinut valitsemaan uutuustuotteen ja kokeilemaan sitä? Valitse mielestäsi 1-5 tärkeintä syytä”. Vastaajille annettiin 17 valmista vaihtoehtoa, lisäksi vastaajilla oli mahdollisuus nimetä myös muita vaihtoehtoja. Tutkimuksen mukaan etenkin edullisuus ja terveellisyys kannustavat kokeilemaan uusia elintarvikkeita. Myös kokeilunhalu ja maistiaiset saavat kuluttajat kiinnostumaan uutuustuotteesta. Edullisuuden valitsi 48 %, terveellisyyden 44 %, kokeilunhalun 34 % ja ilmaiset näytteet/maistiaiset 33 % vastaajista. Vastaajilta kysyttiin myös, mistä syystä he mahdollisesti jättävät uutuustuotteen kokeilematta. Vastausten perusteella tuotteen kokeilua voi rajoittaa tuotteen korkea hinta (56 % vastaajista) ja se, ettei tuotetta haluta ostaa, mikäli ei olla varmoja, että sen mausta pitää (43 % vastaajista).

Tutkimuksessa kysyttiin myös, mistä kuluttajat saavat tietoa uusista elintarvikkeista (ks. yllä). Kaupan hyllyt nousivat tärkeäksi paikaksi uutuustuotteiden löytämiselle kaikissa ikäryhmissä. Vastauksissa esiin nousivat myös lehtimainokset ja -artikkelit, televisio sekä ystävät. Myös sosiaalinen media ja internet olivat kanavia, joiden kautta uutuustuotteista saadaan tietoa.

 

Aloitimme vuonna 2016 oman, toistettavan tutkimuksen pääteemalla ”Arvot ja asenteet ruokavalinnoissa”. Kysely käsittelee muun muassa tavallisimpien elintarvikkeissa esiintyvien sertifikaattien tunnettuutta ja vaikutusta ostopäätökseen, erilaisten verkosta ostettavien verkkopalveluiden käyttöä sekä kotimaisten ja luomutuotteiden sekä lähiruoan tärkeimpiä ostokriteereitä. Tutkimus toteutettiin lokakuussa 2016 kansallisesti edustavana iän, sukupuolen ja alueen mukaan ja siihen vastasi 500 yli 18-vuotiasta suomalaista.

 

Haluatko saada vastaavanlaisia uutisia suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla.

EMAIL
Facebook
Google+
https://makery.fi/uutuustuotteet/
LinkedIn
Ota yhteyttä meihin
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.