« Takaisin

Kuluttajista suklaa on paras suomalainen elintarvike

 

Makery Oy tutki 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kuluttajien mielestä parhaita suomalaisia elintarvikkeita. Kyselyyn vastasi 1184 suomalaista vuoden 2017 aikana, joista 31 % oli miehiä ja 69 % naisia. Vastaajilta kysyttiin heidän mielestään parhaimpia suomalaisia elintarvikkeita kategorioissa paras ruoka, välipala, juoma ja herkku, sekä pyydettiin lopuksi valitsemaan yksi elintarvike, joka kokonaisuutena on paras suomalainen ruoka. Tutkituista kategorioista parhaimmaksi suomalaiseksi ruuaksi valittiin lohi, välipalaksi ruisleipä, juomaksi maito ja herkuksi suklaa. Suklaa nousi myös koko tutkimuksen parhaaksi suomalaiseksi elintarvikkeeksi. Suomalaiset ovat mieltyneet Suomessa valmistettuihin elintarvikkeisiin, vaikka esimerkiksi suklaa tai kahvi eivät ole kotimaisia raaka-aineidensa puolesta. Laadukkaista ulkomaalaisista raaka-aineista, kuten kaakaosta tai kahvista, osataan tehdä suomalaisten makumieltymyksiä vastaavia tuotteita.

Tutkimuksen mukaan kaikissa ikäryhmissä ja naisten keskuudessa paras suomalainen ruoka oli lohi eri muodoissaan. Miesten keskuudessa karjalanpaisti oli yhtä suosittu kuin lohi. Sen sijaan alle 30-vuotiaiden keskuudessa lihamakaronilaatikko sai enemmän ääniä kuin karjalanpaisti. Erityisesti yli 50-vuotiaat ja naiset arvostivat juomana hanavettä, mutta muuten maito äänestettiin niukasti parhaaksi juomaksi. Miehet äänestivät maitoa selvästi enemmän kuin hanavettä. Myös kahvi ja piimä saivat jonkun verran ääniä, mutta selvästi vähemmän kuin maito ja hanavesi.

Suomalaisista välipaloista ruisleipä nousi parhaimmaksi kaikissa ikäryhmissä, toisena oli karjalanpiirakka. Myös jogurtti ja tuoreet marjat olivat suosittuja välipaloja äänestyksessä. Nuorten keskuudessa tuoreet marjat olivat selvästi jogurttia parempi välipala.
Parhaaksi suomalaiseksi herkuksi valittiin suklaa selvällä erolla muihin herkkuihin. Myös salmiakki, jäätelö ja mustikkapiirakka saivat kohtalaisen hyvin ääniä. Korvapuusti ja pulla jäivät kärkijoukosta niukasti. Alle 50-vuotiaat pitivät salmiakista yli 50-vuotiaita enemmän, iäkkäämmät pitivät myös mämmistä, joka ei noussut nuorempien suosioon.

Nuorten keskuudessa suklaa oli selvästi paras suomalainen elintarvike, tuoreet marjat olivat myös suosittuja, mutta muiden tuotteiden osalta tulokset olivat tasaisia. Tutkimuksen mukaan 31-50 -vuotiaat antoivat eniten ääniä suklaalle, ruisleivälle, tuoreille marjoille ja karjalanpiirakalle. Yli 50-vuotiaat suosivat eniten tuoreita marjoja, lohta ja karjalanpaistia.

Tutkimus toteutettiin Makery Oy:n toimesta tammi-marraskuun aikana. Ensimmäisessä vaiheessa haettiin avoimilla kysymyksillä kuluttajien mielestä parhaita elintarvikkeita eri tuotekategorioista ja saatujen vastausten pohjalta toiseen vaiheeseen poimittiin mukaan eniten mainintoja saaneet elintarvikkeet, joista kuluttajat saavat äänestää sekä kunkin kategorian parasta elintarviketta että lopulta sitä kaikista parhainta suomalaista elintarviketta.

 

Haluatko saada vastaavanlaisia uutisia suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla.

EMAIL
Facebook
Google+
https://makery.fi/suomi100elintarvike/
LinkedIn
Ota yhteyttä meihin
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.